Elämänlanka ja hirttoköysi
”...tuli kummallinen
olo, ei surullinen eikä iloinen, tien olo”, lainatakseni Petri
Tammisen romaanin Enon opetukset oivaltavia loppusanoja. Kävin katsomassa elokuvan Locke, josta en tiennyt etukäteen käytännöllisesti katsoen mitään. Onneksi.
Leffaseuralaiseni oli ainoastaan maininnut, että koko elokuva tapahtuu yhdessä
ja samassa paikassa.
Näin olikin,
näennäisesti. Mies ajaa öistä moottoritietä Birminghamista kohti Lontoota.
Aivan elokuvan alkukohtausta lukuun ottamatta, jossa Ivan Locke (Tom Hardy)
lähtee illalla työpäivän päätyttyä valtavalta rakennustyömaalta, elokuva on
kuvattu nimihenkilön ajamassa henkilöautossa.
Elokuva on
käsittämättömän jännittävä. Ei ainoastaan hyppysissään pitävä vaan oikeasti
jännittävä. Aikamoinen suoritus tunnin ja 25 minuuttia kestävältä reaaliajassa
tapahtuvalta elokuvalta, jossa kuvataan vain yhtä henkilöä istumassa autonratissa.
Kuvissa loputtomat öisen kaupungin ja moottoritien valot. Kuva viipyy välillä
Locken tyynenä pysyttelevissä kasvoissa, välillä heijastuskuvana ikkunassa tai
moottoritien autojen valojonoina. Puhelimen päässä ääninä vaihtuva joukko
ihmisiä, jotka kaikki odottavat Lockelta jotakin suurta.
Toimintaelokuvistakin
tuttu Tom Hardy (Inception, Isku
Mogadishuun, Yön ritarin paluu) on elämänsä roolissa. Pienieleisesti hän
luo esiin päätöksen tehneen miehen järkkymättömyyden kohtalonsa edessä. Leffan
on kuvannut Haris Zambarloukos. Sama mies, joka on myös visuaalisesti hehkuvan
elokuvan Mamma Mia! luupin takana.
Tästä Steven
Knightin ohjaamasta brittiläis-amerikkalaisesta elokuvasta tuntuu mahdottomalta
kertoa ilman juonipaljastuksia. Jos olet
lukemassa tätä, kannattanee ensin katsoa tämä mainio elokuva.
Locke
työskentelee rakennustyömaalla vastuullisena työnjohtajana. Seuraavana aamuna
odottaa Euroopan historian suurin betonivalu, jossa luodaan perusta uudelle
megalomaaniselle, ilta-auringossa mailin pituisen varjon jättävälle rakennukselle.
Kukonlaulun aikaan on saapumassa 218 rekallista märkää betonia. Locke on
työmaalla ainoa, jolla betonin pumppaus tässä mittakaavassa on hanskassa, ja rakennusyrityksen
pääkallonpaikalla Chicagossa johtajat luottavat miehen ammattitaitoon. Kaiken
on oltava aamuun mennessä millilleen kunnossa tai syntyy katastrofi, joka
polttaa hukkaan 100 miljoonaa dollaria. Sen päälle vielä suuri epäonnistumisen
häpeä ja Chicagon raivo.
Lontoossa synnytyslaitoksella
odottaa epävarmana satunnainen rakastajatar, ensisynnyttäjäksi iäkäs Bethan, jonka
Locke on tavannut aikaisemmin työmatkallaan. Yhden yön hairahdus on johtanut
raskauteen, naisen viimeiseen mahdollisuuteen löytää henkilökohtainen onni. Lapsi
on Locken.
Jalkapallo-ottelu
kulkee käänteisenä metaforana kautta elokuvan. Vuoden tärkeimmässä matsissa
joukkueen ainainen luuseri yllättää kaikki ja tekee pelin ratkaisevat maalit.
Locke autossaan, varmana menestyjänä tunnettu, päästää puolestaan irti vakaasti
rullaavasta elämästään ja tekee oharit täytenä yllätyksenä kaikille.
Locken
valitsema tie uhkaa viedä häneltä perheen ja työpaikan, kaiken. Tärkein kuitenkin
jää: itsekunnioitus ja sisäinen tieto siitä, että se mitä juuri nyt on
tekemässä, on enemmän oikein kuin mikään aikaisemmin. Mies korjaamassa
erehdystään. Toimimassa toisin kuin aikoinaan oma isä, joka jätti poikansa ja
jolle tämä nyt suoltaa katkeria sanoja öisellä moottoritiellä. ’ Katso ja ota
opiksesi’, raivoaa Locke isänsä takapenkillä matkustavalle mätänevälle muistolle.
Elämänlanka ja hirttoköysi. Auto lähtee
liikkeelle, elämä jatkuu. Nyt toisenlaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti