perjantai 5. syyskuuta 2014

Tovi Toven seurassa


Paljon hypetetyt taide- ja kulttuuri-ilmiöt lakkaavat tavallisesti kiinnostamasta minua ennen kuin ehdin niitä itse todistaa. Mielenkiinto lopahtaa. Tuntuu siltä, että monesta tuutista tulvivina välähdyksinä tai satunnaisina sirpaleina olen esityksen, elokuvan tai näyttelyn jo kokenut. Leffojen trailerit ovat spoilaajista pahimpia.


Mutta nyt jonotan kärsivällisesti kadulla noin kuudenkymmenen ihmisen kantapäillä. Me kaikki haluamme jalkamme Ateneumin oven väliin vielä kun mahdollista, neljä päivää ennen Tove Janssonin näyttelyn sulkeutumista. Jonossa huomaan, että Janssonilla on paljon ’tykkääjiä’. Teinit, nuoret opiskelijat, taidetta enemmänkin nähneet, vauvat ja mammat, miehet ja naiset aika lailla tasapuolisesti, suomen- ja ruotsinkieliset sekä vierasmaalaiset turistit odottavat maltillisesti omaa vuoroaan lippuluukulle.

Kuljemme peräkkäin Ateneumin väljissä saleissa kuin karja aitauksessaan. Kaikki haluavat nähdä järjestyksessä ja etuilematta jokaisen Toven taulun ja piirroksen. Näkemistä riittää: esillä on kymmeniä mahtavia öljyvärimaalauksia ja satoja luonnoksia ja piirroksia niin Muumien maailmasta kuin myös poliittisia pilakuvia ruotsinkielisestä sodanaikaisesta Garm-lehdestä. (Moniko Muumien ystävä muuten tietää, että Jansson kuvitti kirpakkaa ja rohkeaakin satiiria toisen maailmansodan käänteistä?)

Ymmärrän hyvin, että Tove halusi tulla arvostetuksi nimenomaan taidemaalarina. Hänen maalauksensa ovat vaikuttavia: 1930-40 -lukujen tummista, murretuista väreistä 50-luvun etsinnän kautta vapautuneempaan 60- ja 70 -lukujen abstraktiin ilmaisuun, informalismiin ja heleään värimaailmaan. Janssonin kehitys kuvataiteilijana noudatti ajan tuulia ja taidesuuntauksia - olivat linjassa ajan hengen kanssa.

Toven opettajan, Sam Vannin, vaikutus näkyy ja tuntuu etenkin muotokuvissa. Joihinkin maalauksiin on piirtynyt jälki-impressionisti Paul Gauguinia ihaileva ote. Itse lumoudun aivan erityisesti Toven 60-luvun meriaiheisista maalauksista. Niihin saattaa upota. Tai sitten kellua vellovilla aalloilla.

Janssonin aiheista näkyy, että taiteilija eli melkoisen yksityistä elämää. Asetelmat, kaupunkiasuntojen interiöörit, lukuisat omakuvat, muotokuvat, ikkunanäkymät, maisemat kertovat taiteilijan halusta työskennellä omassa rauhassaan. Toki kyseiset aiheet olivat tuohon aikaan yleisiä.

Jansson ei kenties ole huomattavan omaperäinen taidemaalari, mutta nautittavaa katseltavaa hänen tuotantonsa on aina hennosta Muumimaan olentoja luonnostelevasta tussiviivasta valtaviin ihmisjoukkoa kuvaaviin seinämaalauksiin. Koen näyttelyssä isoista taidemuseoista tutun exhaustion-ilmiön. Ihailtavaa on niin paljon, ettei mieleni kerralla pysty kaikkea ottamaan vastaan.
   
Kun astun Ateneumista ulos, jono on kasvanut jo korttelin mittaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti